lauantai 28. toukokuuta 2011

Harhautus jatkuu

Kirjoitin jo aikaisemmin harhautuksesta. Harhautus on onnistuneen strategian kulmakivi ja itseasiassa koko strategian tulisi olla harhautusta. Harhautusta tulee suunnitella monella tasolla ja vihollisen ei tule saada selville mitkä ovat omat voimat, heikkoudet ja vahvuudet. Samalla pitäisi pystyä selvittämään vihollisen asemat, vahvuudet ja heikkoudet paljastamatta kuitenkaan mitä vihollisesta tiedetään ja mitä ei tiedetä. Luonnollisesti taitava vihollinen myös pyrkii harhauttamaan omaa tiedustelua ja soluttamaan sen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Thirty-Six_Stratagems





Länsimaisessa yritysstrategiassa ei hirveästi nykyään korosteta harhautusta, koska lainsäädäntö on tehnyt pörssiyhtiölle vaikeaksi laillisesti harhauttaa ketään. Harhautusta kuitenkin käytetään jossain määrin. Harhautus luokitellaan herkästi sijoittajien harhauttamiseksi tai sitten viranomaisten harhaan johtamiseksi ja se on herkästi laitonta. Sotilasstrategiaan ja suurvaltastrategiaan harhautus on kuitenkin aina kuulunut ja tulee kuulumaan.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Harhautus

Yleensä sotilasstrategioihin kuuluu harhautus ja keinotekoisten maalien luonti vihollisen tiedustelulle. Tämä tekee tietysti puolueettomalle suurvaltastrategian seuraajalle ongelmalliseksi tunnistaa mikä on totta ja mikä satua, sillä suurin osa todellisuudesta on satua, joka on luotu harhauttamaan herkkäuskoisia.

Jon Latimerin suomennetu kirja Luoteja ja pajunköyttä (2006) käsittelee juuri näitä harhautuksia ja illuusioita. Kirjassa on kerrottu myös Venäjän harjoittamasta harhautuksesta ja miten siellä harhautus on institutionalisoitu armeijan syvärakenteeseen organisaatiokulttuuria myöten.
http://natonalla.blogspot.com/2011/05/nato-ja-venaja.html

http://talousdemokratia.blogspot.com/2011/05/venalainen-paljastaa-miksi-nato.html

http://lehtiareena.blogit.fi/nato-tuhoaa-mistrataa-ja-gaddafin-joukkoja/

http://actuspurunen.blogspot.com/2011/05/state-of-exception-yk-usa-ja-nato.html

http://newsmixture.com/2011/05/pakistan-lodges-%E2%80%98strong-protest%E2%80%99-over-nato-violation.html

http://natomonitor.blogspot.com/

http://riddick2.blogspot.com/2011/05/visegrad-new-european-military-force.html

http://gaddaficaptured.blogspot.com/2011/05/nato-julkaisee-ohjelmaa-gaddafin.html

http://punavihreakeskustelu.blogspot.com/2011/05/ay-liikke-matkii-kapitalismia.html

Propaganda on iso asia sodankäynti ja sota monasti voitetaankin jo ennen ensimmäistäkään pommitusta.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Nato ja Venäjä

Markku Salomaa kirjoittaa Suomenkuvalehdessä Venäjän uusista Iskander ohjuksista Suomen itärajalla.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/venaja-tuo-uusimpia-ohjuksiaan-suomen-rajalle-nato-luokittelee-joukkotuhoaseeksi

Venäjän aseita ei ole suunnattu Suomea vastaan vaan Natoa. Suomalaisilla ei ole mitään syytä olla huolissaan Venäjän aseista vaan Venäjän aseilla voidaan tarvittaessa suojella Suomea Naton uhkaa vastaan.
http://helsinkiantinatotammikuu.blogspot.com/

http://natonvastaiset.blogspot.com/

http://natonvastaisetpressi-infot.blogspot.com/

http://natonalla.blogspot.com/2011/01/mika-nato-on.html

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110409-reservilaistenkin-nato-into-hiipuu

http://rauhankulttuuri.blogspot.com/2011/03/suomesta-ei-saa-tehda-nato-tukikohtaa.html

http://ipu.fi/?p=2204

http://www.petrisarvamaa.com/?p=278

http://hannuoskala.fi/2008/03/29/suomi-suomen-kuvalehti-nato-ja-afghanistan/

http://jalkijupinaa.blogspot.com/2011/02/nato-teoriassa-ja-kaytannossa.html

http://pialohikoski.net/?p=1997

http://mikkolund.blogspot.com/2011/02/suomalaisten-enemmisto-ei-kannata-nato.html

Naton laajenemisesta Suomeen ei ole suomalaisille kovin suurta etua, koska jos Nato ja Venäjä taistelevat Suomen alueella, niin parhaassakin tapauksessa Suomesta ei jää jäljelle paljon mitään. Venäjällä on paljon Iskanderin kaltaisia taktisia ydinaseita ja Naton Itämeren laivasto ja ilmavoimat varmaankin tuhotaan niillä. Samoin Yhdysvaltain taktiset pommittajat todennäköisesti pysäytetään pommikoneiden lähellä laukaistavilla ydinohjuksilla, käytännössä siis koko Suomen ilmatila mahdollisesti räjäytetään ydinaseilla, etteivät Naton taisteluhävittäjät pysty enää operoimaan siinä. Ainakin Neuvostoliitto (NL) suunnitteli pysäyttävänsä Naton ilmahyökkäyksen Neuvostoliittoon ilmakehässä räjäytettävillä lentokoneiden tuhoamiseen suunnitelluilla ydinaseilla ja Venäjä luultavasti noudattaa samaa strategiaa.














Lopuksi vielä iloista junakyytiä kaikille matkalaisille, Pietarin juna kutsuu.