tiistai 27. helmikuuta 2024

Suomesta drooni sotilaskäyttöön

”Nykyisin käytössä olevien lennokkien kehittämisen jälkeen moni niissä käytettävä teknologia on kehittynyt paljon", Aarrejoki jatkaa.

Suomen puolustusvoimien käyttämä pieni maalinpaikannuslennokki on tällä hetkellä israelilaisvalmisteisteinen Orbiter 2B. Pohjimmiltaan se on Aarrejoen mukaan noin 15 vuotta vanhaa teknologiaa, mutta noin vuosi sitten puolustusvoimat solmi sopimuksen teknologiapäivityspaketista.

Keksintösäätiön mukaan Orbiter 2B -järjestelmän kustannuksista tiedetään, että 250 lennokin ja 55 maaohjausaseman yhteishinta oli 29 miljoonaa euroa suhteutettuna inflaatioon. Todennäköisesti yhden lennokin hinta oli yli 50 000 euroa ja maaohjausaseman yli 200 000. Lisäksi ryhmä, jolla on yksi maaohjausasema ja muutamia lennokkeja tarvitsee kolme maastoautoa, mikä lisää hintaa huomattavasti.

https://www.talouselama.fi/uutiset/lukiolainen-markus-aarrejoki-18-kehitti-dronen-ukrainan-sodan-takia-aikoo-tarjota-puolustusvoimille/5a9fa2e1-a43a-4b76-b52f-e310da60c226 

Suomesta löytyy vielä innokkaita nuoria. Suomen puolustusvoimien pitäisi tukea tällaista osaamista. Kannattaisi harkita suomalaista dronea puolusvoimille niin ei tarvitsi maksaa Israel enemmän huonommasta teknologiasta.

Vapaat droonit pitää saada taivaalle valvomaan isänmaamme puolustusta.

https://pjarvinen.blogspot.com/2022/02/drone-harrastajalentajat.html 

https://blog.dronenerds.com/ 

 

1 kommentti: