keskiviikko 25. elokuuta 2021

NATO kriisissä

Nato on kriisiytynyt vahvasti Afganistanin takia. Kukaan ei enää luota Amerikan ja NATOn lupauksiin.

Amerikkalainen mielipideilmasto ei ole enää entisensä. Yliopiston väittelytilaisuudessa Ohiossa kolme vuotta sitten Rubin sai tietää, etteivät opiskelijat olleetkaan valmiita kuolemaan esimerkiksi Liettuan puolesta, jos Venäjä sinne hyökkäisi. Demokratian vienti ja sotilaalliset interventiot eivät ole enää muodissa.

 ”Pentagonin virkamiehet ja diplomaatit saattavat närkästyneinä kiistää Amerikan sitoutumisen vähenemisen, mutta todellisuudessa Nato on kävelevä ruumis. On häpeällistä sanoa, mutta jos Venäjä siirtyisi huomenna Baltian maihin tai Puolaan, Amerikka olisi luultavasti rintamakarkuri ja Eurooppa omillaan”, Rubin tuskailee kylmän sodan mielenmaisemissaan.

 https://markkusiira.com/2021/08/25/yhdysvallat-vetaytyy-miten-kay-naton/

NATO tuskin on Yhdysvaltojen nykytilanteessa enää valmis kovaan sotaan suurvaltaa vastaan. Siinä tappiot ovat ihan eri luokassa kuin Afganistanissa. Tappiot ovat valtavat. Yhdysvalloilla ei ole halua tapattaa sotilaitaan. Demokratia ei ole toimintakykyinen. Kiina on vähän samassa asemassa, siellä on yhden lapsen politiikka ja perheet eivät mielellään tapata omia ainoita lapsiaan. Ei se sota sielläkään helppoa ole. 

Afganistanissa Amerikka hävisi, koska he eivät ole valmiita kuolemiin vaan haluavat tappiotonta sotaa. Amerikkalaisille sopisi poliittisesti se, että taistelutoimet tehtäisiin robottien avulla mutta tällä hetkellä sotilasrobotiikka ei ole vielä sillä tasolla, että se korvaisi ihmiset. 

Jos Amerikka haluaa vielä johtaa maailmaa sen täytyy joko panostaa rajusti sotilasrobotteihin tai sitten jotenkin tehdä väestöstään sotilaallisia tai sitten rekrytoida palkkasotilaita ympäri maailmaa. Varmaan Afrikasta löytyisi sotilaallisempaa porukkaa, ainakin niin kuin dollareita on. Voihan sitä aina palkata vaikka venäläisiä palkkasotilaita.

https://www.19fortyfive.com/2021/08/nato-is-dead-man-walking-after-afghanistan-debacle/

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/08/intohimo-kuplaan.html

https://www.kansalainen.fi/bidenin-radikaali-tervetuloa-politiikka-yhdysvaltain-rajavartijoiden-moraali-on-nyt-lopussa/ 

Joutuuko Biden vielä eroamaan?

https://yle.fi/uutiset/3-12071900

http://defenseblog-njs.blogspot.com/2021/07/the-killer-drones-are-here-get-ready.html 

https://yle.fi/uutiset/3-12071187

https://ulkopolitist.fi/2021/10/18/afganistanin-sodan-paattyminen-on-vuosituhannen-vaihteen-aikakauden-loppu-transatlanttiset-suhteet-kaipaavat-uuden-ajan-kiintopistetta/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti