tiistai 21. syyskuuta 2021

NATO hajoamassa

Onko NATO kaatumassa omaan mahdottomuuteensa. Ensin oli Afganistan ja nyt on Australia?

Kiina ja Venäjä ovat varmasti näistä asioista tyytyväisiä. Nyt on sellaiset voimat liikkeellä, että NATO voi yllättävän nopeasti kaatua. Tälläiset romahdukset yleensä tulevat yllätyksenä.

Kyseessä on Yhdysvalloille ja Australialle merkittävä askel kohti syvempää puolustusyhteistyötä. Tällä hetkellä vain kuudella valtiolla maailmassa on ydinkäyttöisiä sukellusveneitä, ja ydinpropulsioon liittyvä teknologia on äärimmäisen arkaluontoista. Yhdysvallat on aiemmin jakanut tätä teknologiaa ainoastaan Ison-Britannian kanssa, ja näiden kahden maan yhteistyö on jatkunut 1950-luvulta asti osana maiden ”erityissuhdetta”. Nyt solmitun sopimuksen myötä Australia lähentyy tätä tiiviistä kerhoa.

 Australia voi ydinsukellusveneiden avulla ulottaa sotilaallista läsnäoloaan pitkälle Etelä-Kiinan merelle. Dieselkäyttöisiin sukellusveneisiin verrattuna ydinsukellusveneiden polttoaine riittää erittäin pitkään, jolloin käyttökantamaa rajoittavat lähinnä miehistön ruokavarat ja henkinen kestävyys. Lisäksi ydinsukellusveneet ovat nopeampia ja vaikeampia havaita, sillä ne pystyvät pysymään sukelluksissa pidempiä aikoja. On kuitenkin muistettava, että ydinsukellusveneiden rakentaminen on pitkälle yli vuosikymmenen kestävä projekti ja niiden ylläpito vaatii omaa edistynyttä infrastruktuuriaan. Näiden hankkiminen osoittaa Australian sitoutumista sotilaallisen asemansa vahvistamiseen.

 EU pelkää jäävänsä geopoliittisten pöytien ulkopuolelle, mutta toisaalta voidaan hyvällä syyllä kysyä, olisiko Euroopalle edes järkevää liittyä sotilaalliseen varusteluun Aasiassa tai onko tähän useimmissa EU-maissa intoa. Australia on AUKUS-sopimuksen jälkeen entistä selkeämmin sotilaallinen toimija Kiinan lähiympäristössä, ja tällaisessa asemassa on riskinsä. EU on toistaiseksi pyrkinyt välttämään Yhdysvaltojen mallin mukaista kovaa Kiinan-politiikkaa. Toisaalta Yhdysvallat odottaa liittolaisiltaan yhä enemmän myös sotilaallista panostusta silloin kun näkee tälle tarvetta. Euroopan on pyrittävä omassa politiikassaan tasapainoilemaan näiden vaatimusten välillä: sen tulee varmistaa asemansa relevanttina, merkittävänä toimijana kaivautumatta kuitenkaan liian syvälle geopoliittisiin juoksuhautoihin.

https://ulkopolitist.fi/2021/09/21/aukus-sopimus-on-tappio-ranskalle-mutta-paljastaa-myos-eun-geopoliittisen-strategian-haasteet/

Pellestrategistien kansoittama Ulkopolist kirjoittaa mitä sattuu.

http://natonalla.blogspot.com/2021/08/nato-kriisissa.html

https://ulkopolitiikka.fi/lehti/3-2021/katri-makkonen-afganistan-ei-unohdu/ 

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2012/03/nato-laajenee-itaan.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti