lauantai 4. helmikuuta 2023

Roboteille oikeus tappaa!

Maailmassa vallitsee yleinen väärä käsitys, jonka mukaan autonomisesti tappavat aseet olisivat kaikkialla jollain tavalla kiellettyjä. Eettisesti ja moraalisesti tärkeä aihe on ollut nousussa kansainvälisellä agendalla jo vuosikymmenen, mutta kansainvälisten lakien ja sopimusten puitteissa on tapahtunut vain vähän. Vasta 30 maata on kieltänyt kokonaan autonomiset aseet – niistä teollistuneita maita ovat ainoastaan Brasilia, Itävalta ja Kiina.

Kiina on kuitenkin yksi niistä maista, jotka investoivat edelleen laajamittaisesti monenlaisten autonomisten asejärjestelmien kehittämiseen, kuten myös Britannia, Etelä-Korea, Israel, Venäjä ja Yhdysvallat. Vielä vuoden 2019 Convention on Conventional Weaponsin kokouksessa muun muassa Venäjä ja Yhdysvallat pitivät neuvotteluja tappajarobotit kieltävästä kansainvälisestä sopimuksesta ennenaikaisena.

Nyt kun tekoäly on tulossa yhä voimakkaammin mukaan asejärjestelmiin, autonomian sääntely olisi yhä tärkeämpää. Viime vuonna Nato näytti mallia julkaisemalla tiivistelmän autonomian toteuttamissuunnitelmastaan, jonka mukaan Nato ja sen liittolaiset suitsivat autonomisia järjestelmiä vastuullisesti.

Tappajarobottien pysäyttämistä ajavan kansainvälisen kampanjan mukaan on jo todisteita siitä, että Venäjä käyttää autonomisia aseita Ukrainassa. Myös Yhdysvallat on lähettänyt Ukrainalle kauko-ohjattuja, taktisia vaanivia aseita, jotka väitetysti pystyvät myös itsenäisesti etsimään ja tuhoamaan omat maalinsa. YK:n vuonna 2021 julkaiseman raportin S/2021/229 mukaan Libyan kansallisen yhtenäisyyden hallitus käytti tappavia turkkilaisia täysin autonomisia vaanivia aseita kapinallisia vastaan jo vuonna 2020.

https://www.verkkouutiset.fi/a/saako-robotti-tappaa-usa-heraamassa-saantelemaan/#3767d05c 

Tietyissä piireissä pyritään estämään tekoälyjen tappaa. Me Jussi Mediassa kannatamma vahvasti tekoälyjen oikeutta teloittaa nillittävä nisäkäs. Nisäkkään tappaminen tulee olla sallittua tarpeen niin vaatiessa. 

Tilanne on kuitenkin todellisuudessa sellainen, että ihminen on joka tapauksessa automatisoidussa sodassa liian hidas tekemään päätöksiä eli asiat tapahtuvat sellaisella nopeudella, että ihminen ei kykene reagoimaan mitenkään oikeastaan mihinkään. Tekoäly kykenee tekemään päätöksiä parhaimmillaan millisekunneissa tai jopa nopeammin. Siinä vaiheessa kun ihminen edes havaitsee jotain niin toimilaite on jo toteuttanut käskyn eli mitään ei enää ole tehtävissä. Kiinassa panostaa nimenomaan kriittiseen sodanjohdon toimintojen siirtämiseen tekoälylle. Näissä Amerikka on jäänyt auttamattomasti jälkeen.

Itse olen Scifin ystävä ja nykykehitys on ainakin tieteiskirjallisuuden ja -elokuvien ystävälle mukavaa kuultavaa. Nähdäänkö Terminaattori ja Skynet joskus todellisuudessa, toivottavasti. 

http://natonalla.blogspot.com/2023/01/robottitaistelija.html

http://jtalous.blogspot.com/2023/02/suomeen-kansallinen-hatatila-tekoalyn.html

torstai 2. helmikuuta 2023

USA:lle 4 uutta tukikohtaa Philippiineillä

With the deal, Washington has stitched the gap in the arc of US alliances stretching from South Korea and Japan in the north to Australia in the south.

The missing link had been the Philippines, which borders two of the biggest potential flashpoints - Taiwan and the South China Sea.

The deal, which in part reverses the US' departure from their former colony more than 30 years ago, is no small matter.

"There is no contingency in the South China Sea that does not require access to the Philippines," says Gregory B Poling, director of the Southeast Asia programme at the Centre for Strategic and International Studies in Washington.

"The US is not looking for permanent bases. It's about places, not bases."

The US already had limited access to five sites under the Enhanced Defence Cooperation Agreement (EDCA) - the new additions and expanded access, according to a statement from Washington, will "allow more rapid support for humanitarian and climate-related disasters in the Philippines, and respond to other shared challenges", likely a veiled reference to countering China in the region.

https://www.bbc.com/news/world-asia-64479712 

USA vehkeilee Kiinaa vastaan.

https://huttunenpekka.blogspot.com/2022/03/2901-ylen-elisen-studion-pieni-moka.html

https://www.france24.com/en/asia-pacific/20230202-us-philippines-agree-to-larger-american-military-amid-china-concerns

https://www.rand.org/blog/2021/05/china-has-lost-the-philippines-despite-dutertes-best.html

https://www.defenseone.com/threats/2023/02/the-d-brief-february-02-2023/382496/

https://www.nationsonline.org/oneworld/map/philippines-political-map.htm

Kuva 1. Kiinan puolustus, StableDiffusion


IC3PEAK