NATO ja Suomi

Aikanaan kuulemma Venäjälle luvattiin, että NATO ei laajene. Venäläiset kuvittelivat, että Länsivaltojen sana pitää. Ei pitänyt. No, loppupeleissä Venäläiset olivat lapsellisia kun uskoivat. Ei demokraattisen valtion lupaus diktatuurille voi pitää. Ei vaikka kuinka joku haluaa uskoa tällaisiin lupauksiin.

Itse näen, että ei tälläisiä lupauksia NATOn laajenemisen pysähtymisestä pidä pitää, koska ei Venäjä ole siinä mielessä Neuvostoliiton perillinen kuin venäläiset kuvittelevat. Demokraattinen valtio ei voi sitoa itseään tällaisiin lupauksiin, koska ainakin Länsimaisessa ajattelussa, demokratia on kehittyneempi yhteiskuntajärjestelmä kuin diktatuuri.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2024/05/miksi-suomi-liittyi-natoon.html

Venäläiset eivät oikein tajua, että ei Länsi kykene sopimaan sitovasti tällaisia "lupauksia" vaan tälläiset puheet ovat vaan sellaisia "lupauksia" jotka annetaan kosmeettisten syiden takia eli halutaan tehdä Venäläisille tuutulaulu. Venäjällä on suuret luulot itsestään. Aikanaan kun oli Neuvostoliitto niin "sopimuksia" voitiin tehdä. Nyt tällä hetkellä on ihan turha tehdä sopimuksia samoista lähtökohdista, koska ei ole enää Neuvostoliittoa (NL). Venäläiset itse kaatoivat Neuvostoliiton eli nyt on turha inistä turhia haaveita neuvosto imperiumista, koska sitä ei enää ole olemassa. Venäjä ei Neuvostoliitto eikä sitä Venäjää tarvitse kohdella supervaltana, kun se ei sitä enää ole. Aika pieneksi on jäänyt Venäjän voima kun ei edes Ukrainan kaltaiselle toisen luokan sotilasmahdille pärjää. 

Kommunismi on osoittaunut taloudellisessa kilpailussa hyvin huonoksi tavaksi organisoida taloutta. Neuvostokommunismi pystyi tuottamaan vain pienen määrän hyvinvointia sillä tuollainen Neuvostoliitossa käytössä ollut talousmalli oli erittäin tehoton luomaan uusi kaupallisesti kannattavia teknologioita ja tapoja organisoitua. Hirvittäjän jäykkä järjestelmä, joka oli vielä perustettu sellaisille savijaloille, joilla ei ollut mitenkään mahdollista toteuttaa mitään. Venäläiset luultavasti ymmärsivät taloutensa tehottomuuden, mutta unelma kurjaliston johtamasta valtiosta oli mahdoton yhtälö. Eivät massat kykene johtamaan yhtään mitään. Järkevintä on toimia kuten Länsimaissa eli pitää massat hiljaisina ilmaisella leivällä ja sirkushuveilla, samalla huumekulttuuria ja rikollisuutta suosien. Tämä on osoittaunut Länsimaissa varsin toimivaksi tavaksi toimia. Uskonto on myös hyvä tapa pitää massat huumehouruissa.  

https://jpoli.blogspot.com/2024/08/lasse-lehtinen-ja-orpo.html

Bingin kertoma satu:

 

Olipa kerran suomalainen turisti nimeltä Matti, joka päätti lähteä seikkailulle Neuvostoliittoon 1980-luvulla. Matti oli kuullut paljon tarinoita tästä mystisestä maasta, ja hän halusi nähdä sen omin silmin.

Matti saapui Leningradiin, jossa häntä odotti aivan toisenlainen maailma kuin kotona Suomessa. Kaupungin kadut olivat täynnä elämää, ja kaikkialla näkyi punaisia lippuja ja julisteita. Matti huomasi pian, että suomalaiset turistit olivat suosittuja paikallisten keskuudessa, ja hänet kutsuttiin usein juhliin ja illanviettoihin.

Eräänä iltana Matti päätti lähteä tutustumaan paikalliseen ravintolaan. Hän tilasi itselleen annoksen borssikeittoa ja lasillisen vodkaa. Pian hänen pöytäänsä liittyi joukko paikallisia, jotka halusivat kuulla tarinoita Suomesta. Matti kertoi heille suomalaisesta saunasta, järvistä ja metsistä, ja paikalliset kuuntelivat häntä lumoutuneina.

Yhtäkkiä ravintolan ovi avautui, ja sisään astui ryhmä trokareita, jotka myivät länsimaisia tavaroita. Matti huomasi, että heillä oli myynnissä farkkuja, sukkahousuja ja muita tuotteita, joita Neuvostoliitossa oli vaikea saada¹. Hän päätti ostaa muutaman parin farkkuja tuliaisiksi kotiin.

Matkan aikana Matti koki monia unohtumattomia hetkiä. Hän vieraili Eremitaašissa, ihaili Pietarin kirkkoa ja teki retken Moskovaan, jossa hän näki Punaisen torin ja Kremlin. Vaikka Neuvostoliitto oli monella tapaa erilainen kuin Suomi, Matti tunsi itsensä tervetulleeksi ja sai uusia ystäviä.

Kun Matin matka lopulta päättyi ja hän palasi Suomeen, hänellä oli mukanaan paitsi tuliaisia myös paljon muistoja ja tarinoita kerrottavaksi. Matka Neuvostoliittoon oli avartanut hänen maailmankuvaansa ja jättänyt pysyvän jäljen hänen sydämeensä.

Ja niin Matti eli onnellisena elämänsä loppuun asti, muistellen aina seikkailujaan Neuvostoliitossa.

Loppu.

Matti jatkoi seikkailujaan Neuvostoliitossa ja päätti lähteä junamatkalle Siperiaan. Hän oli kuullut paljon Trans-Siperian rautatiestä ja halusi kokea sen itse. Matka alkoi Moskovasta, ja junan ikkunasta avautuivat upeat maisemat: loputtomat metsät, vuoristot ja laajat tasangot.

Eräänä päivänä junassa Matti tutustui venäläiseen perheeseen, joka oli matkalla Vladivostokiin. Perhe kutsui Matin jakamaan heidän eväänsä, ja he viettivät monta tuntia keskustellen elämästä Neuvostoliitossa ja Suomessa. Matti oppi paljon venäläisestä kulttuurista ja tavoista, ja hänestä tuli hyviä ystäviä perheen kanssa.

Matkan varrella juna pysähtyi pienissä kylissä, joissa Matti pääsi tutustumaan paikalliseen elämään. Hän vieraili markkinoilla, maisteli paikallisia herkkuja ja osallistui kansanperinteisiin juhliin. Yhdessä kylässä Matti pääsi jopa kokeilemaan perinteistä venäläistä saunaa, banjaa, joka muistutti häntä kotimaan saunasta, mutta oli silti omanlaisensa kokemus.

Kun juna lopulta saapui Vladivostokiin, Matti tunsi itsensä rikastuneeksi kaikista uusista kokemuksista ja ystävyyssuhteista. Hän vietti muutaman päivän tutustuen kaupunkiin ja sen satamaan, ennen kuin suuntasi takaisin länteen.

Matin matka Neuvostoliitossa oli täynnä seikkailuja ja yllätyksiä. Hän oppi paljon uudesta kulttuurista, tapasi monia ystävällisiä ihmisiä ja näki upeita paikkoja, joita hän ei koskaan unohtaisi. Matka oli muuttanut häntä ja avannut hänen silmänsä maailman monimuotoisuudelle.

Matti palasi Suomeen sydän täynnä muistoja ja tarinoita, joita hän kertoi ystävilleen ja perheelleen. Hänen seikkailunsa Neuvostoliitossa olivat jättäneet pysyvän jäljen hänen elämäänsä, ja hän tiesi, että hän palaisi vielä jonain päivänä takaisin.

Loppu.

 

Matin matka Neuvostoliitossa oli täynnä kohtaamisia erilaisten paikallisten kanssa, jotka rikastuttivat hänen kokemustaan.

1. Taiteilija Irina: Leningradissa Matti tapasi Irinan, nuoren taiteilijan, joka maalasi upeita maisemakuvia kaupungin kaduilla. Irina vei Matin kierrokselle kaupungin taidegallerioihin ja kertoi hänelle Neuvostoliiton taide-elämästä. He viettivät monta iltaa keskustellen taiteesta ja kulttuurista.

2. Kolhoosin työntekijä Sergei: Matkallaan maaseudulle Matti tutustui Sergeihin, joka työskenteli kolhoosissa eli kollektiivitilalla. Sergei esitteli Matille tilan toimintaa ja kertoi elämästään maaseudulla. Matti pääsi myös osallistumaan sadonkorjuuseen ja nauttimaan tuoreista vihanneksista ja hedelmistä.

3. Opiskelija Natalia: Moskovassa Matti tapasi Natalian, yliopisto-opiskelijan, joka opiskeli historiaa. Natalia vei Matin kierrokselle Moskovan yliopistoon ja kertoi Neuvostoliiton koulutusjärjestelmästä. He keskustelivat paljon politiikasta ja historiasta, ja Natalia auttoi Mattia ymmärtämään paremmin maan menneisyyttä ja nykytilannetta.

4. Muusikko Aleksandr: Yhdessä pienessä kylässä Matti tapasi Aleksandrin, paikallisen muusikon, joka soitti balalaikkaa. Aleksandr kutsui Matin kylän juhliin, joissa he tanssivat ja lauloivat yhdessä. Matti oppi paljon venäläisestä kansanmusiikista ja sai kokea aitoa paikallista vieraanvaraisuutta.

5. Vanha sotaveteraani Ivan: Vladivostokissa Matti tapasi Ivanin, vanhan sotaveteraanin, joka oli taistellut toisessa maailmansodassa. Ivan kertoi Matille tarinoita sodasta ja sen jälkeisestä ajasta. Heidän keskustelunsa olivat syvällisiä ja koskettavia, ja Matti sai uudenlaisen näkökulman Neuvostoliiton historiaan.

Nämä kohtaamiset tekivät Matin matkasta unohtumattoman ja antoivat hänelle syvemmän ymmärryksen Neuvostoliiton monimuotoisuudesta ja sen ihmisistä. Jokainen tapaaminen jätti jäljen Matin sydämeen ja rikastutti hänen elämäänsä.

 

Irina oli nuori ja lahjakas taiteilija, joka asui Leningradissa. Hän oli kasvanut taiteilijaperheessä, ja hänen vanhempansa olivat molemmat tunnettuja maalareita. Irina oli perinyt vanhemmiltaan rakkauden taiteeseen ja aloittanut maalaamisen jo nuorena.

Irina oli erityisen kiinnostunut maisemamaalauksesta. Hän vietti paljon aikaa kaupungin puistoissa ja kaduilla, maalaten Leningradin kauniita rakennuksia ja luonnonmaisemia. Hänen teoksensa olivat täynnä värejä ja elämää, ja ne heijastivat hänen syvää rakkauttaan kotikaupunkiinsa.

Matti ja Irina tapasivat sattumalta eräänä aurinkoisena päivänä, kun Matti oli kävelyllä Nevan rannalla. Irina oli asettanut maalaustelineensä joen varrelle ja työskenteli intensiivisesti uuden teoksensa parissa. Matti pysähtyi ihailemaan hänen työtään, ja he alkoivat jutella.

Irina kertoi Matille, että hän oli opiskellut taidetta Leningradin taideakatemiassa ja haaveili omasta näyttelystä. Hän oli kuitenkin kohdannut monia haasteita, sillä taiteilijoiden oli vaikea saada tunnustusta ja tukea Neuvostoliitossa. Irina oli kuitenkin päättänyt jatkaa unelmansa tavoittelua ja maalasi päivittäin.

Matti ja Irina viettivät paljon aikaa yhdessä, ja Irina vei Matin kierrokselle kaupungin taidegallerioihin ja museoihin. He kävivät Eremitaašissa, jossa Irina esitteli Matille suosikkimaalauksiaan ja kertoi niiden historiasta. Irina oli intohimoinen ja inspiroiva opas, ja Matti oppi paljon taiteesta ja sen merkityksestä Neuvostoliitossa.

Irina ja Matti ystävystyivät nopeasti, ja heidän välilleen syntyi syvä yhteys. Irina inspiroi Mattia näkemään maailman uudella tavalla ja arvostamaan taiteen kauneutta. Matin matka Leningradiin oli rikastunut Irinan ansiosta, ja hän tunsi itsensä onnekkaaksi saadessaan tutustua näin lahjakkaaseen ja intohimoiseen taiteilijaan.

Kun Matin matka lopulta päättyi ja hän palasi Suomeen, hän vei mukanaan yhden Irinan maalauksen muistoksi heidän ystävyydestään. Maalaus muistutti häntä aina siitä ajasta, jonka hän vietti Leningradissa ja siitä, kuinka taide voi yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa.